Paperimassan askartelutestit ja kokeilut
Papperimassaan tutustuminen oli mielen kiintoista aikaa ja paperimassan askartelutestit olivat ennen kaikkea hauskaa ja uutta. Tuote oli ollut markkinoilla jo useita vuosia, mutta tuntuu, että siitä tai sen erikoisominaisuuksista ei kukaan oikein tiedä. Siispä minä ryhdyin hommiin. Testaus alkaa…
Olen koonnut tähän joitakin huomioita ja ideoita kokeiluista JOVI valmiin paperimassan parissa.
Nimikyltti
Perusmuodon leikkaaminen piparkakkumuotilla on helpoin homma aloittaa, niimpä se oli ensimmäinen, mitä minäkin tein.
Leikkasin kukkamuodon ja painoin keskustaa siivilanpohjalla hieman kuopalle ja yläreunalla hiersin kaaret lomittain. Tein roikotusrei’än puisella grillipuikolla, silitin hapsottavat reunat sormella ja muovailupuikolla. Annoin kuivua.
Kun oli kuivunut, hioin 150 karkeuksisella hiekkapaperilla reunat vielä tasaiseksi. Revin Aku-Ankasta sopivia kuvia ja liimasin ne Jovi lakalla kiinni. Maalasin taustan Jovin Metallic temperavärillä. Annoin kuvahtaa. Liimasin lakalla sanomalehdestä leikatut kirjaimet taustapuolelle ja lakkasin vielä ympäriinsä. Lopuksi lisäsin Jovin glitter-lakkaa reunoihin.
Paperimassan värjäämiskokeiluja
Huomasin, että pieniä helmiä on hankala maalata jälkeenpäin, joten kokeilin massan värjäämistä. Kokeilin erilaisia yhdistelmiä Jovin maaleista ja valmisväreistä ja glittereistä. Mielestäni hienoin yhdistelmä tuli mustasta Jovidecorista ja Glitter-lakasta. Värjäyksestä on ohje
»
Helmien tekemiseen askartelutestit
Pienet helmet ovat tosi hankala tehdä, joten vaistomaisesti helmien koko suureni kuin itsekseen :). Huomasin että paperimassasta tulee mielenkiintoisen muotoisia helmiä. Yksikään ei ole samanlainen. Kokeilin tehdä helmen, johon painan kirjaimen ja niistä tuli hauskoja kolmiohelmiä.
Helmiä pystyy tasottelemaan ja silottelemaan muovailupuikolla. Rei’än tekeminen litistää hieman pyöreyttä. Huomasin että helmet oli hyvä jättää kuivumaan grillipuikkoon joka laitetaan styroksin palaseen pystyyn. Näin käsittely vähenee ja muodon saa vielä puikossa viimeistely pyöriteltyä. Rei’ittämisestä tulee jäänteitä toiseen päähän. Ne voi kuivuneena sipaista hiekkapaperilla pois.
Ruutumassa
Paperimassasta saa tehtyä ruutukuvioita kun yhdistää kahta eri väriä. Tässä tein testin ylijääneestä massasta ja kokeilin onnistuuko ruutukuvio ja miten sen voisi tehdä.
Asia osoittautuikin yllättävän helpoksi. Tein kahdella värillä punoksen. Laitoin melko paksuja punosmakkaroita ja asettelin ne hyvin lähelle toisiaan. Sitten vain litistin kaulimella.
Tällaista ruudukkoa voi käyttää kaikkien leikattavien kuvioiden pohjana ja esim. lasin juoma-alustana, kun sen on lakannut muutamaan kertaan.
Ruokavaliomerkki
Itse törmään usein siihen, että tarjottavassa ruuassa ei ole ruokavaliomerkkiä. Meillä kokona ainakin tarvitaan usein Gluteenittomalle ruualle merkki, että poika tietää mitä voi syödä. Tällaisen merkin tekeminen on todella helppoa ja se helpottaa perheen arkea. Paperimassa on tosi kevyttä ja se kestää monenlaisia kolhuja ja lasten käsittelyä. Jos merkkiä pidetään jääkaapissa niin kannattaa lakata.