Paperimassan värjäys
JOVIn valmiille paperimassalle voidaan tehdä voidaan ”syvä” -värjäys. Massan väritys tulee tasaiseksi ja maanläheiseksi. Värjäystä on hyvä käyttää varsinkin silloin, kun liimataan tuoretta paperimassaa lasipurkkiin tai muihin käyttökoristeisiin, jolloin päälle maalaus voi olla hankalaa.
Kun paperimassa on liimattu purkkiin on sen maalaaminen melko haastavaa ja tahattomia tahroja tulee helposti. Tuoreen paperimassan värjäys tekee väristä taitetun ja luonnollisen sävyisen. Valmis paperimassa toimii erittäin hyvin värjättynä.
Mikäli halutaan käyttää kirkkaampia värisävyjä, kannattaa paperimassa ensin kuivata lasipurkin päällä (saadaan muoto), maalata ja vasta sitten liimata.
Värjätty massa on käytännöllinen myös pienten esineiden kanssa, joiden maalaaminen on hankalaa, esimerkiksi helmet.
Värjäys ohje
Levitä haluttu määrä paperimassaa muovikippoon, jossa voit sitä työstää. Lurauta päälle JoviDecoria tai JOVI Tempera-valmisväriä. Sekoita sormilla väri ja massa tasaiseksi. Aluksi tuntuu ettei massa ja väri sekoitu, mutta ei huolta, kyllä siitä saa tasaisen.
Mitä enemmän laitat väriä, sitä syvempi väri on, mutta samalla massa tulee löysemmäksi. Kannattaakin ensin lisätä väriä vähemmän ja muovailla se tasaiseksi. Sitten tarvittaessa voi lisätä väriä uuden lurauksen.
Ylimäärinen värjätty massa kannattaa säästä ja laittaa elmukelmuun tai muuhun ilmatiiviiseen purkkiin muiden teosten koristamista varten.