Perheen oma sydänyhteyspuu ja valokoriste lautasliinatekniikalla
Joulukuu toi mukanaan ympäröivän ulkoisen pimeyden, kun luntakaan ei vielä ollut kuulunut etelään. Joulun valmistelujen alla halusin tehdä jotain sellaista, mikä saisi jollain tavalla kotoa jo lentäneet lapset lähemmäksi. Kuvia voi aina selata ja puhelut onnistuvat, mutta kaipasin jotain jouluista. Näin Sydänyhteyspuu sai alkunsa.
Tytär oli tehnyt syksyllä kotiin maljakollisien käpyjä, jotka keikkuivat iloisesti kuparilangan varassa. Siitä sain idean tehdä oman erilaisen joulupuun, jota voi pitää joulun jälkeenkin. Materiaaleina haluan käyttää mahdollisimman paljon esineitä ja tavaraa mitä löytyy jo valmiiksi kotoota. Siitä sitten ajatus lähti juoksemaan öjypullon, käytetyn pahvilaatikon ja sekalaisten lautasliinojen yhdistelmästä. Idea paisui paperimassakoristeiden mukaan otolla ja pienellä, pattereilla toimivalla, valonauhalla, joka sattui alelaarista käteen.
Tarvikkeet, joita käytin Sydänyhteyspuuhun
- Mielenkiintoisen muotoinen ja särmikäs oliiviöljylasipullo n. 0,75l
- Pahvilaatikko
- Melko paksua kuparilankaa (1mm)
- Lautasliinoja
- Sanomalehteä
- Jovi Paperimassaa
- Jovi Askartelulakkaa
- Jovi kulta valmisväri
- Piparkakku- ja Jovi askartelumuotteja
- Sivellin
- Sakset
- Elmukelmua
- Rei’ittäjä
Työohje
- Ota kaikki tarvikkeet esille
- Pese pullo ja kuori etiketti pois kuumalla vedellä. Laita kuivumaan.
- Tee paperimassasta 3 paksua sydäntä (n. 0.7-1cm). Paina Elmukelmun lävitse niin saan pyöreät laidat. Tee reikä puikolla.
- Anna paperimassan kuivua lämpimässä paikassa. Kuivuminen kestää noin vuorokauden lämpötilasta riippuen.
- Piirrä pahvilaatikon palaseen muotilla sydämiä ja leikkaa irti. Kullekkin perheen henkilölle omansa.
- Revi sanomalehdestä konsonantteja, joista muodostetaan nimi ilman vokaaleja. Revi myös yksi iso kirjain. Sydämen toiselle puolelle tulee etunimen kirjain ja toiselle puolelle nimi.
- Erottele lautasliinasta päällikerros (yleensä on 2-3 kerrosta paperia) ja revi se paloiksi tai suikaleiksi.
- Liimaa lautasliinasuikaleet lakalla pahvimuodon päälle. Levitä lakkaa siveltimellä suikaleen päältä keskeltä laitoihin samalla työntäen kevyesti ilmakuplat pois.
- Kun koko pahvi on peitetty anna kuivahtaa.
- Liimaa lakalla sanomalehdestä revityt kirjaimet molemmin puolin.
- Levitä lakkaa vielä kerros koko komeuden päälle.
- Kieputa kuparilanka kaksin kerroin. Langan valmis pituus on noin 20-25cm.
- Kun pahvisydän on kuiva, niin tee reikä.
- Kiinnitä kuparilanka pahvisydämeen.
- Kun paperimassa on kuivanut, maalaa se kultavärillä. Anna kuivua.
- Kiinnitä kuparilanka paperimassasydämeen.
- Laita valonauha pulloon ja sijoittele sydämet.
- Laita valo päälle ja ihastele :).